7. helmikuuta 2011

Suomen Lappi ja Skip-Bo.


Viime viikolla oltiin siis Lapissa koulun kanssa, ja en tosiaan saanut kyllä mahdollisuutta käydä täällä kirjoittamassa, oli sen verran kiirettä koko ajan. Mutta nyt voin kertoa vähän mitä siellä tuli tehtyä.


Sunnuntai ja maanantai oli pelkkää matkaa. Lähdettiin sunnuntaina Turusta yhdentoista aikoihin ajelemaan kohti Lappia. Matkan varrella poimittiin pohjanmaalta kyytiin muutama oppilas ja pidettiin kolmen aikaan ruokatauko Närpiössä. Jotkut nukkuivat koko matkan toiset eivät. Mä kuuluin niihin, joka ei nukkunu juurikaa. Istuin ja makasin ja käännyin ja väänsin itteeni eri asentoihin siinä epämukavassa penkissä, kuitenkaan onnistumatta nukahtaa. Nukuin maksimissaan parisen tuntia koko matkan aikana.

Yhdeksän aikoihin maanantaina saavuttiin Kemiin, jossa mentiin tutustumaan Kemin lumilinnaan. Ihan sika makee rakennus. En ollu oikein osannu odottaa mitään, muuta ku suurta lumilinnaa, mut se tarjoski sitte paljon hienomman kokemuksen. Uskomattoman hienoja jääveistoksia ja lumikaiverruksia, ravintola ja hotellin puoli oli kans makeita. Siel olis varmaan siisti viettää yö ja syödä. Tän vuoden teemana oli sarjakuvat, joten siel oli toinen toistaan hienompia sarjakuvahahmoja kaiverrettuina mm. Ice Age hahmot, Lucky Luke, Simpsonit, Power Puff Girls, Batman, Muumit tietysti jne. (: Sieltä sitte jatkettiin Rovaniemelle, missä käytiin Santa Villagessa kattelemassa. Osa kävi ottamassa itestää kuvan itsensä Joulupukin kanssa ja toiset kuvaili poroja ja shoppaili. Maanantai loppuki siihen, että takana oli 17,5 h bussissa oloa ja vihdoin oltiin perillä Sattasvaaran leirikeskuksessa n. 25 km Sodankylän ulkopuolella. Ihana paikka. Käytiin heti Tarjan, Jamesin ja Dickin kanssa lämmittämässä sauna, että sai pestä "bussipöpöt" pois. (: Eipä siinä illalla sitte paljon mitään enää ehditty tekemään, juteltiin, pelailtiin Skip-Bo:a ja mentiin nukkumaan.






Tiistai olikin sitten Lapinmatkaajien ohjelmaa täynnä. Syötiin leirikeskuksessa aamiainen ja lähdettiin ajelemaan Sodankylään koululle, jossa matkailuopiskelijoista tuli osa mukaan oppaaksi. Sitte lähdettiin Jaakkolan porotilalle, missä saatiin mennä pieni lenkki poron vetämässä kelkassa ja saatiin syöttää poroja. Porohuvin jälkeen syötiin kodassa koululta tuotua ruokaa ja jatkettiin matkaa Luostolle. Luostolla ensimmäisenä oli tutustuminen Hotelli Luostotunturiin. Meille tuli omistaja kertomaan heidän toiminnastaan ja yrityksestä. Tämän jälkeen oli tiedossa vapaa ohjelma. Mä olin lumikenkäilemässä metrin lumihangessa mettässä keskellä en mitään opasta seuraten. Oli sika kivaa. (: Osa oli laskettelemassa ja toiset kylpylässä. Tiistai illalla oli tutustumista koululla ja päivällinen. Illalla oli taas vuorossa sauna ja pelailua. Käytiin iltakävelyllä kattomassa revontulia ja nähtiinki hiukan vihreetä pohjosessa taivaanrannassa.

Keskiviikkona aamu alko tavalliseen tapaan, mutta matkalla koululle päin oli tie poikki yhdestä kohtaa, kolarin vuoksi. Ikävä alku päivään, yksi kuoli ja kaksi loukkaantui. Päivä kuitenkin jatku oikeen hyvin Lapinmatkaajien ohjelmalla. Tutustuttiin Sodankylään ja hiukan kouluun ja oltiin moottorikelkkailemassa. Oli tosi kivaa. Kodalla sitten saatiin juomaa ja pientä naposteltavaa, kunnes lähettiin takas koululle syömään päivällistä. Illalla päivällisen jälkeen lähettiin Revontuliluennolle, oli tosi mielenkiintosta saada tietää revontulista niin paljon kaikkee. Revontuliluennon jälkeen taas lämmittämään saunaa leirikeskukselle ja iltaohjelmaa.

Torstaina matka jälleen aamiaisen jälkeen Sodankylään koululle, josta matka jatku Luostolle. Luostolla käytiin taas tutustumassa matkailuyrityksiin. Hotelli Chalet:iin ja Snow Games ohjelmapalveluyritykseen. Sen jälkeen oltiin syömässä Hotelli Luostotunturissa ihana lounas. Janette ja mä mentiin kylpylään rentoutumaan ja muut meni joko ametistikaivoksille tai mäkeen. Kylpylässä oli ihanaa, vaikkakaan en kyl koskaan oo palellu porealtaassa, mut joo oli se silti rentoo. (: Illalla Lapinmatkaajat tuli mukaan päivällisen jälkeen leirikeskukseen ja paisto meille kodassa lettuja ja piti kilpailun. Saatiin diplomit jokanen ja sitte ilta jatku taas tavalliseen malliin, osa saunassa ja pelattiin Skip-Bo! (:

Perjantaina oli aikasin aamusta lähtö takaisin etelään. Aamiainen ja bussiin. Rovaniemen kautta ostamassa tuliaisia ja sitte Ii:ssä pysähdyttiin syömässä. Pohjanmaalla jätettiin muutama pois kyydistä. Matkan aikana tuli katottuu joku 4 leffaa, joten aika meni suht nopeesti. (:



Skip-Bo on mun uus tuttavuus, super kiva peli!

Ei kommentteja: